Tällainen on yrityksemme
Vuonna 2011 perustettu Man in Van toimii kumppanina monitoimipaikkaisille yrityksille toimipisteiden ylläpidossa ja korjausrakentamisessa. Tavoitteemme on olla teknologinen suunnannäyttäjä ja markkinajohtaja monitoimipaikkaisten yritysten kunnossapitotarpeissa valtakunnallisesti.
2011
Man in Vanin liiketoiminta käynnistetään huhti-toukokuussa kahden miehen voimin. Ensimmäisiä pilottisopimuksia solmitaan kesällä ja alkusyksystä. Liikevaihto ensimmäisenä toimintavuotena 60 000 €, toimeksiantoja 118 kpl.
2013
Toiminta kasvaa tasaisesti, 1 milj. € rikki liikevaihdossa, yli 2 000 toimeksiantoa. Valtakunnallisia asiakkaita n. 20 kpl.
2015
Pitkäaikaisen kehitystyön tuloksena otetaan käyttöön uusi Man in Van System (MIVS) -toiminnanohjausjärjestelmä. Järjestelmä kehitettiin yrityksen uniikkia liiketoimintamallia varten, koska riittävän hyviä valmiita järjestelmiä ei ollut tarjolla markkinoilla.
2016
Liikevaihto n. 2 milj. €, toimeksiantoja n. 3 400 kpl.
2017
Kolme sijoittajaa mukaan toimintaan, joista Olli Martinheimo valitaan hallituksen puheenjohtajaksi. Yritykselle toteutetaan brändimuutos ja kirkastetaan strategiaa.
2018
Man in Van vakiinnuttaa toimintaansa valtakunnallisesti toimivien ketjujen toimittajana. Liikevaihto yli 3,5 milj. € ja kasvua yli 65 %.
2019
Liikevaihto ylitti 4,7 milj. €, vuositason tilausmäärä liki 9 500 kpl. Omia työntekijöitä yrityksellä nyt 21 henkeä ja kumppaniverkostossa yli 500 paikallista yrittäjää.
2020
Koronakriisistä huolimatta yritys sai solmittua merkittäviä asiakassopimuksia ja toimintaa kehitettiin vastaamaan asiakastarpeita pandemian keskellä. Merkittävät investoinnit toiminnanohjausjärjestelmän kehittämiseen jatkuivat.
2021
Tehdyt toimet liiketoiminnan ja toiminnanohjausjärjestelmän kehittämisessä sekä uudet merkittävät jatkuvien palveluiden sopimukset toivat merkittävää kasvua vuoden aikana. Liikevaihto nousi 8,0 milj. € tasolle, mikä oli n. 85 % kasvu edellisvuoteen nähden. Työn alla on useita valtakunnallisia sopimuksia ja odotamme vahvan kasvun jatkuvan vuonna 2022.
Tilausarvo per vuosi ja keskimäärin per kuukausi
Tilausarvo vuosi- ja kuukausitasolla
Tilausmäärä per vuosi ja keskimäärin per kuukausi
Toimeksiantojen määrä vuosi- ja kuukausitasolla
Yrityksemme numeroina
500+
paikallista kumppania
Noin 50
valtakunnallista asiakasta
Yli 3 500
asiakaskohdetta
20 000
toimeksiantoa vuodessa
Oma tiimi 35
henkeä
Liikevaihto n. 11 milj. €
(2023)
Monipuoliset hyödyt, runsaat välilliset vaikutukset
- Kunnossapidon tehostaminen pidentää toimipisteiden, kiinteistöjen, laitteiden ja kaluston elinikää. Näin saavutetaan kustannussäästöjä monin eri tavoin.
- Korjaus/huoltotoimenpiteen tilaaminen on helppoa. Ammattilaisen saa paikalle joustavasti.
- Henkilöstön tyytyväisyys ja arki helpottuu, kun kaikki toimii niin kuin pitää – se näkyy tehokuudessa ja paremmassa työilmapiirissä.
- Loppuasiakkaat – eli juuri sinun asiakkaasi – arvostavat toimivaa asiointia.
- Man in Van -toimintamalli tukee yrittäjyyttä, ylläpitää paikallista elinvoimaisuutta ja tuo suomalaisille ammattilaisille työtä.
Oletko ammattilainen? Ryhdy alihankkijaksi!

Mitä teemme?
Toimimme kumppanina valtakunnallisesti toimiville yrityksille toimipisteiden ja kiinteistöjen muutos- ja kunnossapitotöissä. Oli kyse sitten irronneen listan kiinnityksestä Espoossa, rikkinäisen IV-koneen korjauksesta Varkaudessa tai kosteusvahingon kartoittamisesta ja korjauksesta Kolarissa, voit luottaa siihen, että työ tulee hoidettua sovitusti.
Miten toimimme?
Paikallisesti toimiva, koko Suomen kattava kotimainen, yrittäjävetoinen palveluverkostomme takaa, että työt tulevat tehtyä ammattitaitoisesti ja ajallaan. Man in Van toimii yhtenä yhteyspisteenä ja vastuutahona kaikkien töiden suhteen. Huolehdimme lisäksi muun muassa siitä, että vaadittavat turvallisuus- ja viranomaisvaatimukset täyttyvät. Ja totta kai varmistamme ja seuraamme, että laatu pysyy tasaisena.
Miksi valita Man in Van?
Luomme asiakkaallemme selkeitä säästöjä ja helpomman arjen. Kun vastuu työstä on kerran välitetty Man in Vanille, ei sinun enää tarvitse huolehtia tuleeko työ tehtyä ja onko asialla ammattilainen – me pidämme siitä huolen. Töiden edistymistä voit seurata reaaliajassa helppokäyttöisen palveluportaalimme avulla.