Etusivu / Ajankohtaista / Palvelukoordinaattori Christine työntekijäesittelyssä

Palvelukoordinaattori Christine työntekijäesittelyssä

Blogi 18.9.2024/

Palvelukoordinaattori luo palasista kokonaisuuden


Palvelukoordinaattorin työnä on yhdistää monia eri osaamisalueita yhtenäiseksi palveluksi asiakkaan toimitilojen hyväksi oli kyse sitten kertaluontoisista töistä, remonttiprojekteista tai jatkuvasta ylläpidosta ja kiinteistön huollosta. Palvelukoordinaattorin työn kannalta oleellinen asiakkaan kulloisenkin tarpeen kartoitus alkaa jo asiakkuussopimusta tehtäessä, vaikka jokainen työtilaus arvoidaan yksilölisesti toimeksiannon saapuessa. Koordinaattori arvioi tilanteen ja löytää arvionsa pohjalta sopivimman avun asiakkaalle. Työtoimeksiantoja tulee päivittäin lukuisia, ja ne voivat olla mitä erilaisimpia. Man in Vanin palveluksessa on kasvava määrä palvelukoordinaattoreita, joista jokainen työskentelee oman persoonansa vahvuuksia hyödyntäen.


Chrisse innostuu monipuolisesta ja vaativasta työstä

Palvelukoordinaattori Chrisse hyppäsi Man in Vanin pakun kyytiin vuonna 2022. Aluksi hän yllättyi työn monipuolisuudesta.

– Pari vuotta sitten tuli netissä vastaan työpaikkailmoitus. Mulla oli takana parikymmentä työvuotta urheilu- sekä liikuntajärjestöissä ja 4H:lla. Lisäksi olin suorittanut isännöitsijätutkinnon. Ennen kuin pääsin perehtymään, luulin, että työ olis ollut enemmän projektiluontoista. Tää vaihtelevuus on ehdottomasti hyvä asia!

Vaihtelevan työn lisäksi jokaista kannustetaan ottamaan lisävastuita oman halun mukaisesti ja lisäksi uutta oppimista riittää esimerkiksi uusien asiakkuuksien myötä. Suurten asiakkuusbudjettien hallinnoimiseen tottunut Chrisse on löytänyt lisäkuvioita asiakkuusvastuiden lisäksi myös toimiston hankinnoista.

– Hyvä, että saa enemmän vastuuta, jos haluaa. Mäkin olen vastannut satojentuhansien eurojen asiakkuuksista, niin vastuu tuntuu ihan luontevalta.

Parhaillaan toimistovääpeliksikin tituleeratulla tekijällä on työn alla uuden toimistotilan sisustus ja kehittäminen, koska nykyiset tilat alkavat käydä ahtaiksi. Uusia työntekijöitä kun palkataan lisää tasaista tahtia.

– Meidän vahvuus on se, että meillä on kaikenlaisia eri ikäisiä ihmisiä töissä, ja kaikki auttaa toisiaan. Se on se aiemmin tulleiden tehtävä.

Chrisse kannustaa muutenkin kyselyyn ja kyseenalaistamiseen. Lisäksi hän kannustaa alanvaihtajia työhön, jossa on otettava moniakin asioita huomioon ja hoksattava erilaisia näkökulmia.

– Voin suositella tätä työtä ulospäinsuuntautuneille, jotka uskaltaa kysellä ja jopa kyseenalaistaa.

Yhtenä tähän mennessä mieluisimmista työprojekteista urallaan Man in Vanissa Chrissen mieleen on jäänyt vuotaneen bitumikatteisen tilan kunnostus vesivahingon jäljiltä. Lisäkiemuraa tehtävään toi se, että vettä oli valunut sähkökaappiin.

– Mä oon todella ratkaisukeskeinen ja tykkään sitä kun joudun selvittämään asioita. Sekin ilahduttaa, kun meidän MIVS-järjestelmää kehitetään koko ajan. Siinä me ollaan edetty isoja harppauksia ihan tässä parissa vuodessa!